sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Limonadi

Sarjakuvat, kornit postikortit ja Hollywood-elokuvat ovat vakuuttaneet minut siitä, että jokaisen amerikkalaisen lapsen kesään kuuluu kotitekoisen limonadin myyminen vinossa kojussa tien poskessa. Valitettavasti tapa ei ole ajautunut tänne Suomeen saakka ja olen onnistunut viettämään ensimmäiset 31 vuotta elämästäni valmistamatta limonadia itse. Mikä vääryys! Kotilimsaa helpompaa, nopeampaa ja herkumpaa kesäjuomaa tuskin onkaan! Jatkossa minulla on jääkaapissa aina kesäisin limonaditiivistettä. Ettäs tiedät.


Resepti on yksinkertainen. Mittaa kattilaan saman verran sitruunamehua, vettä ja sokeria. Lämmitä seos ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Ta-daa! Limonaditiiviste on on valmis! Sitten vain sekoitat makusi mukaan tiivistettä ja vettä tai kivennäisvettä. Limonadia voi myös maustaa – itse laitoin joukkoon sitruunamintun lehtiä. Aion kokeilla myös mansikoita, basilikaa, kurkkua, limeä, greippiä, appelsiiniä, inkivääriä, kirsikoita ja mustikoita! Slurps!


I tried homemade lemonade for the first time this summer and I love it! Just mix together 1 part lemon juice, 1 part water and 1 part sugar. Heat it up and stir until the sugar has dissolved. And there you have your syrup! Now just mix it together with still or sparkling water and whatever flavour you want. I made mine with mint leaves. I definitely want to try out strawberries, basil, cucumber, lime, grape fruit, orange, ginger, cherries and blueberries too!

-ioanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti