lauantai 24. joulukuuta 2011

Luukku 24: Oo

Olen usein hiukan liiankin tehokas. Kun aika on kortilla, täytyy tarkistaa sähköpostit, vastata tekstiviestiin, lajitella sukat pyykkinarulta, suunnitella huomista tehtävälistaa ja pyöritellä lihapullia samalla, kun rentoutuu television äärellä. Pääni on netissä, kännykässä, pyykissä, huomisessa, illallisessa ja Frasierissa yhtä aikaa.

Mutta.

Nyt. Nyt on joulu.

Tällä hetkellä. Parasta aikaa.

Siellä se on. Siellä. Ei täällä.

Joten suljetaan koneet, pidetään puhelimet käden ulottumattomissa ja ollaan vaan.
Hyvässä seurassa ja ihan rauhassa. Like it was 1989.

Kaunista, kylläistä ja rauhaisaa joulua rakkaat.

-ioanna-

perjantai 23. joulukuuta 2011

Luukku 23: Perinteiseen tyyliin

Juhlapyhissä parasta ovat perinteet ja ainoa oikea tapa suhtautua juhlaviin tapoihin on kuten Juhla Mokka -mainokset ovat vuosikausia opettaneet: perinteitä kunnioittaen. Kaikkein mainiompia perinteitä ovat perheiden omat tavat. Muistan entisen työkaverini kertoneen, että heillä joulu alkaa siitä, kun isä ripustaa kuusen latvaan enkelin.

Sitten kaikki laulavat joululauluja ja juovat glögiä ja ollaan jo ihan joulutunnelmissa ennen virallisia joulun pyhiä. Eräät sisarukset aloittavat virallisen joulunajan piparkakkutalon rakennusurakalla. Meillä on ollut äidin kanssa tapana mennä jouluostosten lomassa katsastamaan ensin Stockmannin jouluikkuna ja sitten Kluuvikadun Fazerin esillepano, jonka jälkeen astelemme kahvilaan sisään teelle ja leivokselle. Samalla teemme toimintasuunnitelmaa ja listaamme puuttuvia hommia ja hankintoja (Jee, listoja!). Niinpä meinaan hörppiä Earl Greytä mammani kanssa Fasulla tänäänkin.

Mitä perinteisen jouluista teillä tänään puuhataan?

-ioanna-

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukranssin lyhyt oppimäärä

Olen aina nauttinut käsillä tekemisestä, leipomisesta, käsitöistä, puutöistä, askartelusta. Ja joulu on varmasti paras tekosyy sotkea kätensä liimaan, naamansa suklaaseen ja lattiansa paperisilppuun. Tänä vuonna jätin joulukorttien kuvapuolen ammattilaisten käsiin ja rajoitin kodin koristelun mummon joululiinaan, kummitädiltäni lapsena saatuun joulukalenteriin ja ovikranssiin. Viimeisen kuitenkin tein aivan itse.


Käytin kranssin pohjana styroksimuotoa (kaupassa oli vain sydämiä jäljellä, mutta sain lopputuloksesta kuitenkin pyöreän), hauskaa kuvioitua kartonkia ja nauhaa. Sakset ja liimapyssy olivat myös tarpeen. Kokeilin ensin toista liimaa, mutta sillä kesti kuivua ja olin kärsimätön, joten pyssy vei voiton. Leikkasin kartongista lehtiä ja liimailin niitä muotoon mielivaltaisesti sinne tänne. Lopuksi kiinnitin kranssiin rusetin ja takapuolelle lenkin ripustamista varten. Tadaa!


Ja nyt meillä on kranssi. Ulko-oviin suosittelen kestävämpiä materiaaleja, mutta rappukäytävässä kranssi pärjää mukavasti. Koko homma kesti suunnilleen Gilmoren tytöt -jakson verran ja oli oikein rattoisaa. Muistin taas miten mukavaa on repiä liimaa sormista askartelutuokion päätteeksi. Se on melkein yhtä tyydyttävää kuin pullataikinan repiminen käsistä (pullataikinaa voi kuitenkin syödä, joten se luonnollisesti voittaa liiman).

-ioanna-

Luukku 22: tee lista!

Olen listaihmisiä. Niitä, jotka kirjoittavat listan ihan kaikesta; tekemisestään, elämästään, ideoistaan, aatoksistaan ja muista turhemmistakin asioista. Minulla on erillisiä vihkojakin, joihin teen ainoastaan listoja. Joku voisi väittää listaamistani neuroottiseksi. Mutta ehei, olen kaikkea muuta kuin neuroottinen. Paitsi mitä puuroon, oraviin, hilloon ja piikkeihin tulee. Ja hammaslääkäreihin (vaikka minulla onkin maailman paras). Sekä kerhotäteihin ja laulaviin lapsiin.

Jos joku nyt säälii Ioannaa ja sitä, että hän joutui kärsimään listoistani kahvilassamme, niin paljastanen seuraavan asian. Ioanna on yhtä hanakas (ellei hanakkaampi) listaihminen kuin  minäkin. Aamuisin ennen  Bossaliinan avaamisaikaa istuimme aamupalalle, mukanamme myös kynä ja paperia ja teimme jokaiselle päivälle oman listansa. Se vasta olikin elämää!

Ensiksi pitää miettiä millaisen listan tekee. Tämän päivän listan? Huomisen listan? Haavelistan? Sitten kun -listan? Ennen kuin -listan? Kauppalistan? Ostoslistan? (kaksi viimeistä ovat hyvin alkeellisia muotoja asioiden listoittamisesta, mutta jostainhan pitää aloittaa)

Lista listan tekemisestä:

  • mieti lista-aiheita
  • valitse lista-aiheista paras
  • ota hyvä kynä ja muutama paperi
  • aloita listaaminen; muista aikajärjestys!
  • menikö jotain pieleen? Ei armoa, aloita uudestaan! Uudella paperilla!
  • aseta valmis lista kodissasi näkyvälle paikalle
  • muista yliviivata tai ruksata (x) listaa sitä mukaa, kun pääset siinä eteenpäin
  • arkistoi lista: mappiin, kehyksiin, roskiin
Tee oma listasi!

-annu-

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Luukku 21: katsele vanhoja valokuvia

Olen kuullut monen sanovan, että jos tulipalo iskisi heidän kotiinsa, ottaisivat he mukaansa valokuvat. Tässä asiassa olen täysin samaa mieltä. Mutta toisaalta, minulla on niin paljon valokuvia, että niiden raahaaminen kodista ulos saattaisi osoittautua kohtalokkaaksi. Olenkin yrittänyt koota valokuvakollaasia seinälle kaikista rakkaimmista kuvista, jotta voin nähdä ne joka päivä. En halua seinälle kuvia vain perheestäni, vaan myös rakkaat ystäväni kuuluvat sinne. Kuten Ioanna usein sanoo, ystävät ovat myös perhettä.

Sain Ioannalta vasaran lainaan (missä meidän oma vasaramme on?) ja aion nakutella taas muutaman kehyksen kuvineen täpötäyteen seinään. Kehykset ovat sikin sokin ja kaikki erilaisia. Niin kuin niissä olevat ihmisetkin. Hih!

Saan syyn penkoa kuvia ja uppoutua muisteloihin. Ihanat ihmiset, ihanat hetket.
Kaivele kuviasi. Toivottavasti niistä nousevat mieleen hyvät muistot.

Yhtenä äitienpäivänä veljeni, minä, äitini ja toinen siskoistani.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Luukku 20: Riko rutiineja

Käytätkö aina hissiä? Kuljetko töihin päivästä toiseen samaa reittiä? Keräätkö kauppatavarat koriin poikkeuksetta samassa järjestyksessä? Rutiinit helpottavat arkea, kun toistuviin tapahtumiin ei tarvitse aina paneutua, vaan hommat suorittaa automaattisesti. Joskus jopa havahtuu siihen, että on kävellyt jo hyvän matkaa kiinnittämättä kadun ylityksiin lainkaan huomiota.

Mutta mitäs jos tekisitkin asiat tänään hiukan toisin? Lähtisit iltalenkille eri suuntaan? Käyttäisit tavaratalossa liukuportaita hissin sijaan? Lukisit lehden ensin ja menisit aamupesulle vasta sitten?

Rutiinien rikkominen virkistää. Siksi tänään minä syön ensiksi jälkiruoan ja sitten vasta pääruoan. Viisivuotias minä olisi ylpeä.

-ioanna-

maanantai 19. joulukuuta 2011

Luukku 19: kiitä arjen sankaria

Käymme töissä, kuljemme bussilla, haemme kahvia, kipaisemme kauppaan ja hikoilemme jumpassa rutiininomaisesti päivästä toiseen. Kun asiaa oikein tuumii, arkipäiviemme sujuvuudesta vastaavat kymmenet eri ihmiset huoltomiehistä torimyyjiin. Näemme Siwan kassaa ja työpaikan siivoojaa useammin kuin äitiämme, mutta harvemmin muistamme kiittää näitä ihmisiä arvokkaasta työstään, vaikka se vaikuttaa arkeemme huomattavalla tavalla.

Minä muistin postinkantajaa, ketä sinä kiitit?

-ioanna-


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Luukku 18: kynäile lehteä uusiksi

Löysin vanhan luokkakuvan, johon olin piirtänyt eräälle luokkatoverille oikein tuuheat viikset. Muistan vieläkin, miten tyytyväinen olin töhertäessäni tytön naamalle karvoitusta. En pitänyt siitä tytöstä.

Piirtäminen tuntuu työläältä, mutta valmiin muokkaaminen uuteen uskoon käy helpommin. Sitäpaitsi politikkojen sanojen editointi ja julkimoiden kuvien muokkaaminen on jotenkin todella tyydyttävää. Kuin näyttäisi jollekin keskaria suurieleisesti kohteen selän takana.

Nappaapa siis lehti kouraan ja kynä käteen ja käy hommiin!

-ioanna-

Austin Kleon on mestarimustaaja. Kuva täältä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Puola osa 5: makkaroita, makeisia ja mahtavia maisemia

Matkamme toisena päivänä lähdimme karttaa pyöritellen etsimään Solidaarisuusmuseota, jota kaikki Gdanskissa käyneet tuttumme olivat kehuneet mieletön, koskettava, pysäyttävä ja vaikuttava -tyyppisillä ylisanoilla. Kiitos hotellimme ihanan respatytön nro. 4, meillä oli käsissämme selkeästi piirretty reitti. Matkalla ihastelimme vanhan kaupungin rakennuksia ja ihmettelimme sympaattisen vaatimattomia kampaamoja ja kauneushoitoloita, jotka näyttivät siltä, että naapurin täti vähän tasoitti otsatukkaa keittiön nurkassa. 

Vanhan kaupungin rakennuksia on kunnostettu kadottamatta niiden alkuperäistä viehättävyyttä.


Goottimaisen koristeelliset yksityiskohdat luovat vanhan kaupungin tunnelmaa.



Pankin ovivahdit poseeraavat.


Leijona päikkäreillä muistutti Narnian Aslania.

Huolimatta surkeasta suuntavaistostamme (joka on muuten kollektiivisesti täysin olematon) löysimme perille melko helposti. Perillä vain ei ollut juuri mitään. Seurasimme turvaliivein varusteltua puolalaista koululuokkaa pellon keskelle näyttelytilaan, jossa oli kaksi huoneellista kuvia ja rekvisiittaa solidaarisuusliikkeeseen liittyen. Sitten hyörimme ympäri turhautuneena, kun emme löytäneet henkilökuntaa, tietoa tai sitä mieletöntä, vaikuttavaa, koskettavaa ja pysäyttävää kokemusta mistään. Sitten, tarkkavaisia tyttöjä kun olemme, tajusimme, että sillä viereisellä korttelin kokoisella työmäälla saattoi olla tekemistä asian kanssa.


Tuleva Solidaarisuuskeskus.

Pettymyksestä toivuttuamme lähdimme lohduttamaan itseämme kahvilaan. Puolalaiset ne osaa leipoa.

Toffee-suklaapiiras. Nam.

Onneksi karttaamme oli kahvilan lähettyville merkitty myös paikallinen kauppahalli. Kauppahallit on ihania! Täynnä pulskia myyjiä ja paikallisia herkkuja. Kunhan nokkamme tottuivat valloittavaan kalan löyhkään, pystyimme keskittymään kojuihin paremmin. Vaate- ja asustepuoli oli täynnä halpoja kopiota ja pantterikuosia, joten kipitimme saman tien alas ruokakerrokseen. Kauppaa pitivat pari vihannes- ja hedelmäkojua, muutama juustopuoti ja leipuri sekä jokunen sekatavarakioski. Ja sitten ne toistakymmentä lihakauppiasta ja makkaramyyjää. Nakkeja, vursteja, hyytelöitä, pihvejä, jauhelihaa, leikkeleitä, kinkkuja ja vaikka mitä lihaa vaikka millä mitalla.


Mistuisiko makkara?


Saisiko olla salamia?

Laitetaanko leikkeleitä?

Täti tekee jauhelihaa.

Sekatavarakioski.


Vehreä vihannes- ja hedelmäkoju.

Kolmantena päivänä junailimme itsemme Sopottiin. Paikallisjunalla (SKM) matka Gdanskin rautatieasemalta Sopottiin kestää noin 20 minuuttia. Liput ostetaan etukäteen paikallisliikenteen lipunmyyntipisteestä aseman päädystä tai laiturilta lippuautomaatista. Sopotissa oli asemia kaksi, jälkimmäinen "Sopot" oli keskustan pysäkki.


Matkalla rautatieasemalle. Turkuunkin löytyi tienviitta.

Sopot tunnetaan iskelmäfestivaaleista ja hiekkarannoista. Marraskuussa ei kummastakaan ollut tietoakaan, mutta pikkukaupunki oli silti huomattavasti vanhaa kaupunkia eläväisempi.

Idyllistä Sopotia.

Sopotin kuuluisa Crooked House.

Sopotissa harhailimme auringonpaisteessa, kävimme suklaakahvilassa, söimme sushia ja ihastuimme Jozef K.:n ihmeellisen mystiseen maailmaan.


Matkalla kohti Jozef K. -kahvilaa.

Mitäköhän aarteita tuoltakin löytyisi?

Perjantaina ennen lähtöämme tutustuimme hieman vanhan kaupungin toiseen puoleen ja kävelimme sillan yli.

Katutaidetta.


Makeispuodin mamma sauhutteli tiskin takana rasioiden takana.

Marsipaanikukkasia.

"Ottaisin tuon alimmaisen tuosta."

Tässä piti kartan mukaan  olla design-liike. Kartta oli varmaan rikki.

Tois puol jokkee.

Raunioita oli kaikkialla.

Kesäklubin pihaa aidan takaa kuvattuna.

Ruudun takaa...
,
Viimeiseksi hyvästelimme Pikawan. Se piparkakkulatte oli taivaallinen.

Suosittelen Gdanskia ihan kaikille, etenkin nyt, kun perille pääsee niin helposti ja nopeasti. Itse haluan ehdottomasti käydä kolmoiskaupungin alueella uudelleen kesäaikaan. Uskoisin hansakaupungin olevan parhaimmillaan kansallispuistojen kukkiessa, hiekkarantojen lämmettyä ja idyllisen vanhan kaupungin herätessä talviuniltaan.

-ioanna-

Luukku 17: laula!

En osaa laulaa. Viidennnen luokan musiikinopettajani kommentoi laulunäytettäni sanoin: "Tuossa ei oikein ollut melodiaa." Johon minä vastasin: "Mikä on melodia?" (En muuten koskaan saanut vastausta kysymykseeni.)

Mutta koska hoilailu on niin hauskaa, kun kukaan ei ole kuulemassa, käännän musiikin oikein lujalle, nappaan harjan käteeni ja hoilaan sydämeni pohjasta, kunnes hengästyn. Esitykseen kuuluu yleensä myös jonkinlainen tanssin tapainen sekä kappaleesta riippuen ilmakitara, -rummut tai -kosketinsoitin. Tänään vuoroon pääsee vanha Singstar lempparini Mr. Brightside.

Tässä teille vanha kunnon sing-a-long klassikko:

-ioanna-

perjantai 16. joulukuuta 2011

Luukku 16: Moikkaa mummoa

Ikääntyvien määrä Suomessa lisääntyy lisääntymistään. Monet vanhukset ovat yksinäisiä ja voivat huonosti. Miksi näin? Eikö mummoilla ja papoilla ole ketään läheisiä? Lapsia, lapsenlapsia, sisaruksia, entisiä naapureita, tuttuja?
Uskon, että jokainen meistä tuntee ainakin yhden mummon tai papan. Oli se sitten oma isovanhempi, naapuri tai joku muu. Pahansisuinen, lempeä tai hieman jo höppänä vanhus, mene sinä ja tervehdi.

Jos jokainen meistä pitäisi tovin huolta läheisistään, maailma ei olisi ollenkaan niin viheliäinen paikka.

-annu-

Jos asia kosketti, ala ystäväksi SPR:n kautta.

torstai 15. joulukuuta 2011

Luukku 15: Kortit Postiin!

Joulukorttini makaavat edelleen keittiön pöydällä. Ovat olleet siinä jo viikkotolkulla. Joinakin jouluina kirjoittamattomat kortit ovat olleet aloillaan joulun jälkeenkin, jolloin olen nöyränä ja häpeillen nostanut ne kaappiin odottamaan seuraavaa joulua.

Tänä vuonna ostin ihania Polkka Jamin joulukortteja. Niitä kelpaisi lähetellä, kunhan saisin vietyä ne Postiin asti. Miksi en siis vain luovuta ja anna korttien lojua kaapissa hamaan tappiin asti ja unohda koko korttitouhua?

Siksi, koska nautin joulussa erityisesti siitä pienestä paperin palasesta, joka kolahtaa postiluukkuun, jonka voin sieltä kaivaa, ja sitten lukea ja uskoa, että ah, minulle tulee vallan hyvä joulu ja erityisen onnellinen seuraava vuosi! Ja haluan, että joku muukin voi kokea samoin minun korttini nähdessään.

Olenko taikauskoinen? Ehkä hieman.
Lapsellinen? Todellakin.

Postin aukioloajat löydät täältä.

-annu-

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Luukku 14: venyttele

Istun koneella niskat juntturassa. Sama tapahtuu silloin, kun kudon.
Ryhtini ei ole mallikelpoinen.
Liian pehmeä sänky saa selkäni toisinaan jomottamaan.
Takareiteni joutuvat liukkailla keleillä koville, kun jännitän koipiani pysyäkseni pystyssä.

Lapsena venyin kuin kuminauha, istuin lattialla poikittaisspagaatissa läksyjä tehdessäni. Nyt en saa sormia varpaisiin ilman kamalaa huutoa ja tunnetta, että verisuoni poksahtaa päästä.

Kuinka tämä yksinkertainen neuvo onkaan voinut jäädä unholaan: venyn, jos venyttelen. Venyttelyn jälkeinen verenkierto on mannaa tässä raihnaisessa kehossa!

Tänään aloitan päiväni venyttelyllä. Ehkä myös huomenna. Jospa saisin juurrutettua tästä joka-aamuisen tavan itselleni?

Kaikki mukaan venymään!

-annu-

tiistai 13. joulukuuta 2011

Luukku 13: lumppujen kierrätys!

Olen auttamaton hamstraaja. Kaapit tursuavat jos jonkinlaista rättiä ja "kyllä mä tätä vielä joskus käytän" -lumppua. Fakta on kuitenkin jossain takaraivossani selvillä: en salettiin käytä. Joten, pois vaan!

Aion käydä vaatekaapistani edes yhden hyllyn (kuulostaa varsin helpolta, mutta minulla on asian suhteen hirvittävä ongelma, myönnän) läpi ja pistää tunteeni kylmettäen muovipussillisen vaatteita kirpparille. Jos en ole käyttänyt jotakin vaatetta vuoteen, se saa mennä.

Olemme myös ystävien kesken kaivelleet toistemme kirppispusseja. Niistä on löytynyt ah, niin ihania vaatteita! Kerrankin kannoin luottokirppispussi-ystäväni kotoa kymmenisen kappaletta vaatteita kotiini ja hykertelin onnesta. Ystäväni sai vaatteista hieman rahaa, vaatteet uuden kodin ja minä autuaallisen olon. Kätevää kierrätystä!

Tee samoin! Itselle turha, toiselle ilo!

ps. Pelastusarmeijan kirppareilla on 16.12. tarjolla glögiä ja pipareita. Nam!

-annu-

maanantai 12. joulukuuta 2011

Puola osa 4: Oyshon lumoissa

Mietimme Ioannan kanssa ennen matkaa missä viiden päivän aikana kävisimme. Heti oli molemmille selvää, että yhtenä päivänä (muutama päivä siinä sitten kuitenkin meni) luuhaisimme pelkästään kaupasta toiseen. Ja kappas vaan, Gdanskista löytyikin aivan hervoton ostari. Se oli niin suuri, että talsimisemme kävi jo urheilusta. Molemmille nousivat myös ikävät lapsuusmuistot mieleen niiltä liikuntatunneilta, jolloin piti suunnistaa (olimme molemmat surkeita suunnistajia, jos tämä nyt ei jostain syystä tullut esille). "Oliko se tuolla? Missä me nyt ollaan? Jos mennäänkin nyt tästä tonne?" Kiersimme kehää, huristimme yksiön kokoisella hissillä kerroksesta toiseen ja aina kuin ihmeen kaupalla löysimme perille.  

Ioanna varoitteli, että päästessään Oyshoon hän saattaisi seota. En ehtinyt huomata mielenterveydellisiä epävakaustiloja, sillä hiplasin silmät kiiluen jokaista rättiä, jonka näin. Ostin maailman suloisimman (ja kalleimman) yökkärin. Se on valkoinen ja pitkä, miehustassa kauniit kirjailut ja napit. Se päällä pitää kuitenkin vältellä avaamasta ventovieraille ovea. Muille yökkärimekko voi herättää epäilyttäviä mielikuvia Humisevasta Harjusta. 

Muina päivinä harhailimme Gdanskin vanhaa kaupunkia ristiin ja rastiin ja astuimme sisään mitä hauskimpiin puoteihin. Erityisesti kenkäkaupoissa soi puolalainen tekno niin suurella volyymillä, että kaikki monot jäivät hyllyihin. Ja ehkä parempi niin, halvat hinnat näkyivät myös huterissa saumoissa. Eiväthän ne parat olisi Suomen talvikäyttöä kestäneetkään.

Kukon askel? Dogtooth? 
Ihastuimme molemmat näihin korvaläppiin. Joten joudumme nyt nähdessämme ensin soittamaan ja kysymään, että "pistäksä korvaläpät? Jos et, ni mä laitan".
Yöllisiin haahuiluihini sopiva leninki.
Paljastettakoon nyt nämäkin: Ioannan pöllöpikkarit. Hienot on!
Ioannan piti aivan erityisestä syystä saada tämä t-paita.
Ioannan Oysho-ostos. "Kokeile nyt, kuinka pehmee! En oo ikinä kokeillut mitään näin pehmeetä!" Se ON pehmeä.
Gdanskin pikkukujilla oli paljon hippikauppoja, jotka olivat lattiasta kattoon asti täynnä tarpeetonta ja tarpeellista tavaraa. Kuten tarpeellisia sormuksia! Ihania!
Ostin rintaneulan ja muutaman rannekorun puolalaisten nuorten suunnittelijoiden kaupasta.
Sikarannekoru! Oi, kyllä!

Luukku 12: opettele uusi sana

Logofiili rakastaa sanoja. Tunnistan itseni tästä määritelmästä. Siksi hihkuin ääneen, kun kuulin radiosta, että walesiksi (tai okeammin kymriksi) mikroaaltouuni on popty ping! Miten ihastuttava ja kuvaava sana!

Ellei opiskele vierasta kieltä, uusia sanoja oppii valitettavan harvoin. Ja jos oppii, niin niitä ei usein tule käytettyä. Siispä opettele tänään uusi sana ja käytä sitä, kielellä millä hyvänsä.

Minun uusi sanani on saine. Se on suomea ja tarkoittaa saitaa.

-ioanna-

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luukku 11: sytytä kynttilä

Talvella on kynttilöiden polttamisen kannalta selkeä etulyöntiasema muihin vuodenaikoihin verrattuna. Valoa, lämpöä ja rauhallista tunnelmaa – mikä sopisikaan joulukuiseen sunnuntaihin paremmin?

Ihanaa sunnuntaita.

-ioanna-

lauantai 10. joulukuuta 2011

Luukku 10: tanssi!

Lauantai on täällä, joten pistetäänhän jalalla koreasti! Jos kaipaat uusia muuveja, Lewis & Luke ovat kyhänneet mainion tanssijoulukalenterin, joka inspiroi tanssimaan vaikka millä mitalla.

-ioanna-

perjantai 9. joulukuuta 2011

Turku Design Now!

Vaikka ulkona pauhasi karmein räntämyrsky naismuistiin, tallustelimme reippaasti tuiskun halki Tonfiskin tehtaalle  Turku Design Now! -joulumyyjäisiin. Onneksi tarjolla oli kuumaa glögiä ja piparkakkuja, ne lämmittivät uitettuja vieraita mukavasti.

Glögiä tarjoiltiin Tonfisk Designin kauniista ja käytännöllisistä astioista.

Paikalla oli mm. ystävämme Paula, joka on Bossaliinassakin myytyjen Kiertokulun korujen ja esineiden takana. Tarjolla oli aterimista ja muovieläimistä valmistettuja hauskoja seinäkoukkuja, vanhoista leluista valmistettuja koruja, äänilevykelloja ja vaikka mitä hauskaa pukinkonttiin. Tai itselleen. Me sorruimme tuollaisiin tupsukorviksiin, jotka Paulallakin on korvissaan.

Kiertokulun ihana Paula.

Oiva lahja sisustajaystävälle.

Paikalla oli useita paikallisia muotoilijoita kuten Klo Design, Punainen Norsu, Kotonadesign sekä ihanat Saana ja Olli, jotka olivat valmistaneet ihania kodintekstiilejä hauskoilla printeillä. Jäin itse haikailemaan Yö Metsässä -patalappuja ja keittiöpyyhkeitä. Turku-sarjan Dynamo-tyyny miellytti ja myös kovasti.
Ioanna kyselee, Olli vastailee.

Yö Metsässä -keittiöpyyhe mustana.

Ihanan isoja ja pehmeitä tyynyjä!

Turku-sarjassa mm. Aurajoki, Kauppahalli ja oma suosikkini Dynamo!

Myyjäiset kestävät koko viikonlopun, joten näitä paikallisen muotoilun helmiä ehtii ihastelemaan vielä lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18. Menkää ihmeessä! Ja muistakaa ottaa käteistä mukaan.

-ioanna-

Luukku 9: löydä uusi maku

Muistatko, kun maistoit ensimmäistä kertaa hunajaa? Valitettavasti en minäkään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän saa kokea uusia makuja. Eksoottisetkin ruoat ovat jo niin arkisia, ettemme ole enää inkivääri-currysta tai chilisistä jättikatkaravuista moksiskaan.

Mutta mitäpä, jos voisitkin kokea aivan uuden maun? Nappaa tänään kaupasta mukaan vieras hedelmä tai yrttipuska, pala outoa juustoa tai vaikkapa osteri, jos et sellaista koskaan ole nauttinut. Ja ei kun maistelemaan!

-ioanna-

Tamarillo eli puutomaatti, punainen banaani ja punainen kiivi. Maistui!